Tikkalan elokuvatapahtuma 17.9.2022

Grump (Heikki Kinnunen),

Jyväskylän kaupunki
Menovinkki 8.9.2022

Tikkalan elokuvatapahtumassa 17.9. uutuuselokuvia ja kaitafilmejä

Korpilahden Tikkalan koululla (Saukkolahdentie 16) järjestetään koko perheen elokuvatapahtuma lauantaina 17.9. klo 10 alkaen. Ohjelmassa on Emilia-lyhytelokuvia ja ensi-iltaelokuvat Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä ja Kätyrit: Grun tarina. Tapahtumassa on Tikkalan kyläseuran kahvila.

Päivä alkaa Emilia-elokuvien kaitafilmeillä klo 10. Emilia on rakastetun kuvittaja Camilla Mickwitzin hahmo ja tuttu kuvakirjoista. Mickwitzin tuotantoon pääsee syksyn aikana tutustumaan myös Jyväskylässä järjestettävässä näyttelyssä.

Kaitafilminäytökseen on ilmainen sisäänpääsy, sopii kaiken ikäisille (kesto 45 min).

Tapahtuma jatkuu kahdella uutuusleffan esityksellä. Koko perheen elokuva Kätyrit: Grun tarina (K7, 88 min) nähdään klo 12. Kätyrit-animaatioelokuvasarja jatkuu tällä kertaa tarinalla siitä, miten maailman mahtavin superroisto tapaa apulaisensa kätyrit, luo elokuvamaailman ilkimysmäisimmän joukkion ja ottaa yhteen hurjan rikollismahdin kanssa.

Elokuvan liput 10 €.

Viimeisenä nähdään Mika Kaurismäen ohjaama Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä (K7, 109 min). Näytös alkaa klo 15. Valtakunnallinen ensi-ilta on 9.9., joten elokuva esitetään aivan tuoreeltaan Tikkalassa. Road movie -tyyppisessä elokuvassa Mielensäpahoittaja matkustaa Saksaan etsimään sitä yhtä ainoaa oikeaa Ford Escortia. Pojista ei ole apua etsinnöissä, mutta Saksasta löytyy velipoika Tarmo. Mielensäpahoittajan roolissa on Heikki Kinnunen ja Tarmoa näyttelee Kari Väänänen. Elokuva perustuu Tuomas Kyrön samannimiseen kirjaan.

Elokuvan liput 10 €.

Liput: https://ksek.fi/kino-metso/tikkala/

Lippuja voi ostaa myös ovelta käteisellä tai kortilla.

Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Keski-Suomen Elokuvakeskus, Jyväskylän kaupungin kulttuuripalvelut ja Tikkalan kyläseura.

Lisätietoja:

koordinaattori Laura-Kristiina Moilanen, Jyväskylän kaupungin kulttuuripalvelut, p. 050 599 6017, laura-kristiina.moilanen(at)jyvaskyla.fi

Julkaistu
Kategoria(t): Yleinen