Markku Lehmuskallion elokuvia, tekijävierailu ja esitelmä 24.1.

Legendaarinen ohjaaja Markku Lehmuskallio vieraana Kino Aurorassa keskiviikkona 24.1. – ohjaajavierasnäytöksinä nähdään elokuvat PORON HAHMOSSA PITKIN TAIVAANKAARTA (1993) & ANERCA – ELÄMÄN HENGITYS (2020, artikkelikuvassa). Elokuvien välissä kuullaan dokumentaristi Jouko Aaltosen esitelmä ’Kolonisoitu paratiisi, näkökulmia Markku Lehmuskallion elokuviin’.

Markku Lehmuskallio (s. 1935) ansaitsi jo ensimmäisellä ohjaustyöllään Pohjoisten metsien äänet (1973) parhaan lyhytelokuvan Jussin sekä Tampereen elokuvajuhlien 1. palkinnon luontoelokuvien sarjassa. Ensimmäinen pitkän elokuvan ohjaus, näytelmäelokuva Korpinpolska (1980) palkittiin Jussin lisäksi mm. Berliinin elokuvajuhlien erityismaininnalla sekä tuomariston erityismaininnalla Cannesissa.

Kuudelle vuosikymmenelle levittyvä filmografia yhteensä 29 ohjauksella on tehnyt Lehmuskalliosta yhden kansainvälisesti tunnustetuimmista suomalaisista elokuvaohjaajasta. Luonnon ja ihmisen välistä suhdetta sekä pohjoisten alkuperäiskansojen elämää fiktion ja dokumentin keinoin käsitellyt ohjaaja tunnetaan myös useista yhdessä kumppaninsa Anastasia Lapsuin kanssa ohjaamista nenetseistä kertovista teoksista.

Kuvat: Markku Lehmuskallio ja Poron hahmossa pitkin taivaankaarta (1993)

Lapsuin ja Lehmuskallion ensimmäinen yhteinen ohjaus oli Siperian luoteisosassa Jamalin Nenetsiassa asuvien poronhoitajien elämästä kertova dokumentti Poron hahmossa pitkin taivaankaarta. Yhteinen ura kattaa myös ensimmäisen nenetsinkielinen näytelmäelokuvan, Oscar-ehdokkaan ja Jussi-voittajan SEITSEMÄN LAULUA TUNDRALTA (2000), jonka Kino Aurora esittää perjantaina 26.1. eläkeläisille suunnatussa vapaapääsyisessä Kino Hopea -sarjassa. Huom: Kino Hopea -yleisön on näytettävä eläkeläiskortti lipunmyynnissä.

Kuva: Anerca – elämän hengitys (2020)

Poron hahmossa… ja Anerca -elokuvien välissä kuultava Jouko Aaltosen Kolonisoitu paratiisi -esitelmä avaa Lehmuskallion mittavaa uraa ohjaajana. Aaltonen tunnetaan useita suomalaisia vaihtoehtokulttuurin muotoja dokumentoineena ohjaajana, jonka vuodesta 1990 jatkunut filmografia kattaa mm. teokset Kenen joukoissa seisot (2006), Punk – tauti joka ei tapa (2008) & Miten korjata maailma (2023).

Kuva: Jouko Aaltonen

Tervetuloa mukaan!

Julkaistu
Kategoria(t): Yleinen