Esittelyssä KAVI-aluesarjan kevään klassikkoelokuvat

35 mm filmikopioita Jyväskylän Ilokivessä esittävän KAVI-aluesarja kevätkausi sai alkunsa maanantaina 27.1. runsaan yleisön keränneellä, ajankohtaisella IHMEMAA OZ -näytöksellä. Ajankohtaisen vuoden 1939 klassikosta on tehnyt ilmiöksi noussut leffan esiosa, musikaali Wicked, sekä osaltaan myös surrealistisen elokuvan merkkiohjaajan, töissään tiuhaan tahtiin Ihmemaa Oziin viitanneen David Lynchin tammikuinen kuolema.

Analogisen elokuvan ystäviä hellitään Jyväskylässä kevään -25 aikana vielä kuudella filminäytöksellä, jotka muodostavat elokuvahistoriallisen maailmankartan, joka kulkee 50-luvulta aina 2000-luvun alkuun, Iso-Britanniasta Tšekkoslovakian ja Norjan kautta Suomeen ja Jugoslaviaan.

10.2. Terry Gilliam: BRAZIL – TÄMÄN HETKEN TUOLLA PUOLEN
Brazil, Iso-Britannia 1985 • Jonathan Pryce, Kim Greist, Ian Holm, Michael Palin • KAVI 35 mm • suom. tekstit/svensk text • 144 min • K16

Frans Kafkan, George Orwellin ja Kurt Vonnegutin hengessä dystooppista sci-fiä, myöhäiskapitalistisen hallintokoneiston satiiria ja mieltätaivuttavaa visuaalista kerrontaa yhdistävä BRAZIL on alun perin legendaarisessa komediaryhmä Monty Pythonissa kannuksensa hankkineen Terry Gilliamin omaäänisen elokuvanteon kulmakivi. Tarinaa monotonisen toimistoelämänsä keskellä sankariteoista haaveksivasta byrokraatista ja tämän sotkeutumisesta tosielämän murhatutkimuksiin on kutsuttu parhaaksi poliittiseksi satiiriksi sitten Kubrickin Tohtori Outolemmen & se on ilmestymisestään asti ollut mukana useimmilla kaikkien aikojen parhaita elokuvia koostavilla listoilla.

24.2. Karel Zeman: SALAISUUKSIEN SAARI
Vynález zkázy, Tšekkoslovakia 1958 • Lubor Tokos, Jana Zatloukalová, Frantisek Cerný • KAVI 35 mm • suom. tekstit/svensk text • 78 min •

Jules Vernen kirjoihin pohjautuva SALAISUUKSIEN SAARI (eng. Invention for Destruction tai toisinaan The Fabulous World of Jules Verne) on entisen Tšekkoslovakian menestynein elokuva ja uskomattoman innovatiiviseen visuaaliseen toteutukseen nojaava mielikuvituksellinen proto-steampunk -seikkailu, jossa ajaudutaan taisteluihin merten syvyyksien jättihirviöiden kanssa hurjien merirosvojen jahdatessa tiedemiestä ja tämän rakentamaa maailmanlopun laitetta.

10.3. Anja Breien: AVIOVAIMOJA
Hustruer, Norja 1975 • Frøydis Armand, Katja Medbøe, Anne Marie Ottersen• KAVI 35 mm • suom. tekstit/svensk text • 85 min • K16

Kuin vastaukseksi John Cassavetesin Aviomiehille tehty AVIOVAIMOJA oli norjalaisen Anja Breienin läpimurtoelokuva. 15 vuoden jälkeen luokkakokouksessa kolme vanhaa ystävää tapaavat toisensa, ja lähtevät usean päivän jatkoille, joissa isketään miehiä, istutaan kapakoissa, nauretaan ja pohditaan elämää niin aviovaimoina, äiteinä kuin omina onnistuneina, onnettomina, pettyneinä, hukattuina ja uudestaan löydettyinä ihmisinä.

24.3. Danny Boyle: 28 PÄIVÄÄ MYÖHEMMIN
28 Days Later, Iso-Britannia/Yhdysvallat/Alankomaat 2002 • Cillian Murphy, Naomie Harris, Megan Burns • KAVI 35 mm • suom. tekstit/svensk text • 114 min • K18

Trainspottingista tunnetuksi tullut Danny Boyle toteutti yhdessä pääosanäyttelijä Cillian Murphyn kanssa zombie-elokuvan genrenä kertaheitolla 2000-luvulle päivittäneen pienibudjettisen mestariteoksensa tavalla, jonka kuvat ovat ikuisesti piirtyneet katsojiensa mieleen: tyhjästä sairaalasta heräävä pyörälähetti Jim kulkee hämmentyneenä tyhjiä Lontoon katuja, kunnes ruumiiden täyttämässä kirkossa kimppuun säntäävät nopealiikkeiset ja vertajanoavat elävät kuolleet ja mm. Godspeed You! Black Emperorin biiseillä kehystetty ikoninen selviytymis-kauhu ponnahtaa täyteen vauhtiin. Elokuva on tänä vuonna saamassa toisen jatko-osansa, 28 vuotta myöhemmin, seuraajana vuoden 2007 elokuvalle 28 viikkoa myöhemmin.

7.4. Pirjo Honkasalo: MYSTERION
Suomi 1991 • dokumenttielokuva • KAVI 35 mm • suom. tekstit/svensk text • 95 min • S

Tunnetuimpiin, kiiteltyimpiin ja palkituimpiin suomalaisohjaajiin lukeutuvan Pirjo Honkasalon (mm. Melancholian 3 huonetta, Betoniyö) dokumenttielokuva MYSTERION seuraa elämää Koillis-Viroon Pyhtitsan nunnaluostarin seinien sisällä. Honkasalon ensimmäinen elokuva 12 vuoteen, Alma Pöystin ja Pirkko Saision tähdittämä Orenda saapuu Suomen elokuvateattereihin huhtikuussa.

28.4. Emir Kusturica: UNDERGROUND
Ranska/Saksa/Unkari/Jugoslavia 1995 • Miki Manojlovic, Lazar Ristovski, Mirjana Jokovic • KAVI 35 mm • suom. tekstit/svensk text • 170 min • K16

Ilmestymisvuonnaan Cannesin Palme d’Orin voittanut eeppinen & satiirinen musta komedia UNDERGROUND on Jugoslavian hajoamissotien keskellä kuvattu absurdi tarina, joka on kuin kurkistus itäeurooppalaisuuden raadollisen todellisuuteen. Toisen maailmansodan, Kylmän sodan ja lopulta hajoamissotien kautta kolmessa episodissa kulkeva tarina pitää keskiössään kahden asekauppiaan Markon ja Blackyn katkeamatonta ystävyyttä.

KAVI-aluesarjan näytökset Ilokivessä klo 18:00. Aikuisten liput 8 € ja lasten liput 5 €. Osto vain ovelta ennen näytöstä.

Jyväskylän KAVI-esityssarjaa toteuttavat yhteistyössä Keski-Suomen elokuvakeskus ja Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta.

Julkaistu
Kategoria(t): Yleinen