Luis Buñuel -viikon näytökset Ilokivessä 16. & 17.3.

Bunuel -viikon juliste

Keski-Suomen elokuvakeskuksen ja Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan tuottaman Ilokiven elokuvat -sarjan ensi viikon ohjelma juhlistaa surrealistisen elokuvan isää Luis Buñuelia.

Jo Buñuelin debyytti, vuonna 1929 Salvador Dalín kanssa toteutettu Andalusialainen koira -lyhytelokuva nosti ohjaajan kiisteltyjen & kohuttujen elokuvataiteilijoiden kärkikastiin, josta käsin Buñuel jatkoi yleisönsä hämmentämistä ja useissa teoksissaan porvaristolle ja papistolle vinoilua 48 vuoden ja 33 elokuvan ajan.

Ilokiven elokuvat on valikoinut Buñuelin elokuvista esitettäväksi kaksi merkkiteosta:

maanantaina 16.3. klo 18:00 näemme ohjaajan uran puolivälin tuotoksen Veri kuohuu (Cela s’appelle l’aurore) vuodelta 1956, joka ajassaan kiinni olevana vallankumousromanttisena teoksena voidaan nähdä niin mukaelmana monien latinalaisen Amerikan maiden poliittisista olosuhteista ja Francon viimeisistä päivistä Espanjassa kuin myös äärioikeistolaista diktatuuria vastaan suunnatun aseellisen vallankumouksen moraalisena tarkasteluna. Näytös on osa KAVI-sarjaa ja elokuva esitetään 35 milliseltä filmikopiolta, liput 6€/kpl.

Veri kuohuu.jpg (Veri kuohuu)

 

Tiistaina 17.3. klo 18:00 näemme näytöksen alkukuvana Buñuelin neljännen elokuvan, surrealistisen ja pseudodokumentaarisen Maa ilman leipää (Las Hurdes: Tierra Sin Pan) vuodelta 1932. Puolituntinen lyhytelokuva kuvaa espanjalaisen Las Hurdesin vuoristoseudun asukkaiden äärimmäistä köyhyyttä ja elämää, jossa leipä on täysin tuntematon elintarvike. Illan kruunaa Buñuelin maanmiehen, Salvador Simón vuonna 2018 ohjaama mielikuvituksellinen Buñuel in the Labyrinth of the Turtles -animaatio Buñuelin elämästä Maa ilman leipää -elokuvan kuvauksien aikana. Elämäkertaa ja mielikuvitusta yhdistävä ja visuaalisesti huikaiseva elokuva on esikuvansa näköinen ja tuntuinen kunnianosoitus yhdelle elokuvataiteen tinkimättömimmästä tekijöistä.

Maa ilman leipää.jpg (Maa ilman leipää)

bunuel-in-the-labyrinth-of-the-turtles.jpg (Buñuel in the Labyrinth of the Turtles)

LUIS BUÑUEL -VIIKKO ILOKIVESSÄ 16. – 17.3.2020
NÄYTÖKSET KLO 18:00, OVET 17:30
ENNAKOT MYY kide.app.